Blogiarkisto

tiistai 21. helmikuuta 2017

Näin se kaikki tapahtuu

Moni voisi luulla, että maahantuojan työ on siistiä sisähommaa... no näin ei kuitenkaan aina ole, varsinkin jos haluaa tehdä asioita itse!
Isäntä lähti kontinpurkureissulle ja pyysin ottamaan tarpeeksi kuvamateriaalia, jotta saadaan esiteltyä teille kuinka kaikki tavara saapuu Seinäjoelle :)
Kontteja puretaan noin kuukauden välein, ja se vaatii pitkän päivän ja reissun Tuusulaan. Helpompaa tietysti olisi hoitaa homma ulkoistetusti, mutta tämä on työtämme, hyvässä ja pahassa.

Ennen tätä tapahtumaa edeltää tietysti joko hankintamatka Amerikkaan, tai paljon ostelua täältä Suomen päästä.
Ostetut tavarat päätyvät paikallisen postin tai rekkarahdin avulla yhteistyökumppanimme tiloihin Floridaan. Siellä tavarat pakataan kontteihin ja kuljetetaan satamaan rahtilaivaan. Matka Suomeen kestää noin kuukauden, yleensä yli.
Kun laiva saapuu Suomeen, odotetaan laivayhtiöltä lupaa päästä tullaamaan kontti. Tullaus tapahtuu onneksi nykyään netin kautta, aikaisemmin kaikki oli puhdasta paperityötä. Tämä on suunnilleen päivän kestävä homma. Kun tullaus on tehty ja lupa purkamiselle saatu, voidaan lähteä purkamaan konttia. Eli tässä teille sitä ehtaa maahantuontiyrityksen "arkea" :)



Päivä alkaa erittäin varhain, eli herätys klo 02.00! Aamupalaa nassuun, eväät valmiiksi ja viimeiset lähtövalmistelut. Loput perheestä jää vielä sänkyihinsä nukkumaan, mutta raskaan työn raataja lähtee töihin!

Aamupalan jälkeen startataan auto, haetaan apupoika kyytiin ja suunnaksi Tuusula.



Silloin kun on aika lähteä purkamaan konttia, lähdetään yleensä säässä kuin säässä, sillä kontin säilytys maksaa. Onneksi nyt oli hyvä keli ajaa. "Mä oon rekkamies...♫♪"


Tässä uusi tunneli Tampereella!


No niin, perillä! Ja mitä pikimmiten aletaan hommiin. Kontti ensin nostureiden avulla rekan päältä pois.


Kontin ovet saadaan auki ja yleinen järjestys paljastuu. Harvemmin tukipuita on mennyt rikki mutta joskus niitäkin sattuu. Tällä kertaa matka rapakon yli on mennyt hyvin.


Tavaraa puretaan kovalla tahdilla, hiki tulee. Apupojan yövuoro oikeissa töissä alkaa kun pääsee kotiin tältä reissulta!



Puretut tavarat pakataan autoon ja kärryyn. Autoja voidaan jättää vielä säilytykseen ja lähellä asuvat asiakkaat hakevat ne paikan päältä itse. Nopeatempoinen päivä purun osalta on pulkassa ja matka kotiin voi alkaa.


Honey, I´m home!! Kotona siis, mutta toki homma vielä jatkuu... tavarat puretaan hallilla pois kyydistä ja alkaa soittelu asiakkaille. Tavaraa lähetellään seuraavina viikkoina matkahuollon kautta asiakkaille ja välillä hallilla käy kuhina kun lähipaikkakunnilta tullaan noutamaan tavaraa. Omat ostetut tavarat päätyvät verkkokauppaan ja tulevaisuudessa myös myymälään.

Kuten näette, tällainen päivä vie paljon fyysistä voimaa ja kestävyyttä. Kun kaikki akuutit asiat on saatu hoidettua, on äkkiä vierähtänyt vuorokausi. Lisäksi kotiin päästyä vastassa on vielä kaksi energistä poikaa, niin ja emäntä 💕


perjantai 3. helmikuuta 2017

O-o-omituisten otusten kerho...

Meillä on ollut myynnissä välillä jos jonkinmoista ihmetystä, esim. jättimäisiä öljypumppuja 👀 mutta viimeviikkoinen tempaus pesoilla toimivista spärdärikoneista vei kyllä voiton sillä aparaatit vietiin käsistä alta aikayksikön!! 😆 Tulee niin mahtava olo kun te muutkin jaksatte innostua näistä omituisuuksista, ja otammekin innolla vastaan ehdotuksia mikä muu mahtaisi kiinnostaa, me mielellämme yritämme toteuttaa toiveita.

Sisustuksen maailmaan tulemme tuomaan jotain erikoisuuksia myös, toivottavasti mielestänne positiivisia sellaisia. Meillä on nimittäin puuhapaja pystyssä ja työn alla on hienoja Falcontin tyyliin sopivia kelloja ja valaisimia. Jatkossa, mikäli kiinnostusta riittää, tarkoituksenamme on myös laajentaa omaa tuotantoa.  Pysykääpäs linjoilla, sillä ensimmäiset tuotantokappaleet tulevat verkkokauppaan tuota pikaa!

Mietinkin tuossa taannoin tätä "perheyritystämme", ja tulin siihen lopputulokseen että It takes two to Tango! Olemme tuon isännän kanssa täydellinen pari toteuttamaan liiketoimintaa... molemmat saavat hulluja ideoita ja innostamme toisiamme! Sitten jompi kumpi välillä pudottaa takaisin maan pinnalle. Sitten ne jotkut, useimmat tähän mennessä hyväksikin todetut ideat, saavat jäävät lentämään ja kehitämme ne käytäntöön saakka. Toki ärräpäitäkin välillä lentelee ideoiden lomassa, mutta se kuuluu asiaan, niinhän sitä sanotaan , että yrittäjyys vaatii hieman hulluutta!

Uusissa tiloissa kävimme eilen illalla miettimässä oviaukkojen paikat. Väliseinien rungot ovat jo paikoillaan, ja nyt jo pystyi paremmin hahmottamaan tilan. Käytännön asioita joutuu miettimään jo tässä vaiheessa, esimerkiksi mihin tulee myyntitiski ja millaiset valaistusratkaisut myymälän puolelle. Hienoa, että saamme suunnitella alusta asti omanlaisemme tilat!


Hankintamatkamme Floridaan lähestyy pikkuhiljaa ja jotain etukäteisvalmisteluja olen jo innoissani tehnyt, esim. tarkistettu onko passi voimassa! Onneksi oli mutta kuva on niin kauhea että onneksi menee uusintaan jo ensi vuoden puolella!👾 Henkilökohtaisia hankintoja olen jo hiukan miettinyt ja niitä ovat tietysti aina poikien tuliaiset, lemmikeille jotain kivaa erikoista ja itselle naisena tietysti meikkejä, rasvoja jne. Siis näitä naisten hömpötyksiä, kuten isäntä sanoo!

Tuli muuten puhetta erään erittäin useiden asioiden hoitamisen tiimoilta johtuvan ravauspäivän jälkeen, että on ihme kun Amerikassa tätä ravaamista tekee lähes kaksi viikkoa niin se ei tunnu missään verrattuna yhteen päivään Suomessa! Päädyimme siihen, että tämän täytyy johtua maiseman muutoksesta ja innostuksesta... kuinka tämän saman mielentilan saisi päälle myös täällä Suomessa kun on pimeää, sataa ja ankeaa...omasta päästähän se on kiinni, joten mielentilaharjoituksia tekemään siis!

Oikein ihanaa ja mielekästä viikonloppua toivottaen, näihin kuviin ja tunnelmiin 💗💗