Blogiarkisto

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Matkakertomus 1: Florida, here we are!

Kuten otsikkokin kertoo, täällä ollaan!
Matka tuntui pitkältä Lontoon kautta tullessa, ja lisäksi meinasi epäusko iskeä siinä vaiheessa kun kyselykuulustelun jälkeen juoksimme porteille niiden jo sulkeutuessa, ja isäntä vietiin vielä sivuun tutkittavaksi!  Onneksi pääsimme vielä koneeseen ja Miamin kentälle laskeuduttuamme sää tuntui mahtavalta kolkon talven jälkeen, lämpö on ihanaa🌞
Päästyämme perille Lake Worthiin, missä pääkallopaikkamme sijaitsee, lähdimme täydentämään jääkaapin ja tekemään heti ensimmäisiä ostoksia. Ei ollut tarkoitus mutta into valtasi heti mielen!
Seuraavana päivänä lähdimme heti aamusta asioille. Kiertelimme mm. antiikkikauppoja, ja käteenkin jäi jotain.

Tämä viehättävä rautainen malli löytyi antiikkikaupasta.


Iltapäivästä suuntasimme kohti BB&T Centeriä, joka on Florida Panthersien kotiareena.

Ennen Panthersien peliä kävimme kuitenkin matkan varrella viimeistelemässä autokaupat asiakkaalle tulevasta autosta. Ette muuten  usko, kuinka monta paperia täytyy allekirjoittaa kun ostaa auton oikein autokaupasta täältä, siis etenkin vientitarkoituksessa...huhhuh!

Jääkiekkopelit ovat Amerikassa mukavaa viihdettä. Isäntä ymmärtää pelin päälle enemmän, siis säännöistä jne... minä katselen ja nautin tunnelmasta! Mikäli matkanne joskus suuntaa Amerikkaan, suosittelen lämpimästi jääkiekko- ja koripallopeliin menemistä, vaikka ette urheiluihmisiä olisikaan. Tunnelma on nimittäin niin paljon mahtavampaa verrattuna Suomalaiseen urheilukulttuuriin, ja sitä populaa on sitten pikkuisen paljon enemmän!





Käytetyt pelipaidat ovat hinnoissa!


Toisena aamuna oli aikainen herätys, sillä tarkoituksena oli lähteä ajamaan Daytonaan Turkey Run -autotapahtumaan. Saavuimme hyvissä ajoin paikalle, ja ehdimme hyvin kiertämään jo ensimmäisenä päivänä.
Yövyimme rantahotellissa, ja vaikka Spring Brake -aika amerikkalaisilla opiskelijoilla on juuri alkanut, oli huoneessa yllättävän rauhallista nukkua. Rantakadulla kyllä riitti väkeä, musiikki soi ja kadut olivat tukossa.












Bongasimme tiellä myös vanhan (ja luultavasti erittäin kalliin) ruumisauton. Isäntä etsivätaidoillaan selvitti että auto on edelleen hautaustoimistolla käytössä! 




Ja nyt hiukan kuvia Turkey Runista, olkaa hyvät... sää oli juuri sopiva tähän hommaan, ja vaikka etenkin ensimmäisenä päivänä oli pilvistä ja tuulista, onnistuin polttamaan itseni!


Aivan ihana pikkuinen mehukoju!



"Radio flyer-kärry" on loistava apu tällaisissa tapahtumissa! Pikkuinen U-Haulin kärry oli heti alkupään löytö ja se jaksoi auttaa iästään huolimatta päivän loppuun saakka. Toisena päivänä jätimme vanhuksen autoon huilimaan 💘

Alueella oli mukava, rento meininki. Ihmiset pysähtyivät juttelemaan ja olivat iloisella tuulella.


Coca-Cola kylmiöitä löytyi monelta aikakaudelta.

Jäätelö"auto"









Tämä auto kävi rottavoimalla!

Pick-upit ovat jostain syystä valloittaneet sydämeni. Pyöreät muodot yhdistettynä työjuhtaan, sehän on kuin minä😂





Tämän pick- upin lava oli nerokkaasti päällystetty kylteillä.



Seuraavaa matkakertomusta yritän tehdä hyvin pian, toivottavasti ehdin vielä matkan aikana. Olemme paljon tien päällä, etsien tavaraa sekä verkkokauppaan, tulevaan myymälään että autoja/moottoripyöriä asiakkaille. Kaikenlaista on tullut vastaan, ja näitä asioita haluammekin jakaa kanssanne!

Ja muistakaa, blogissa on arvonta meneillään, eli haluamme tietää millaisia kirjoituksia TE haluatte lukea? Kommentoijien kesken arvomme 17.4 vanhan Coca-Cola -laatikon! Voitte kommentoida täällä tai lähettää sähköpostia.

Pikaisiin näkemisiin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risut, ruusut ja vinkit